MikGo

Joululoma alkaa olla ohitse ja arki häämöttää taas edessä. Myös marraskuun lopussa aloittamani tietokonelakko on ohitse, päättyi itse asiassa jo joulun pyhien jälkeen. Lakon oli määrä päättyä 25. päivä, mutta en loppujen lopuksi avannutkaan konettani heti, sillä joulu toi muuta tekemistä, ja olin jo tottunut koneettomaan arkeen. Reilu kuukauden tauko oli ihan paikallaan ja meni siis oikein hyvin.

Vaikka odotin lakosta yksiä vaikeimmista, ei se loppujen lopuksi ollutkaan kummoinen. Muuta tekemistä keksi kyllä, ja koneettomuuteen tottui melko nopeasti. Mielenkiintoisimmat tilanteet taas tulivat, kuten joka lakossa tähän mennessä, muiden ihmisten kanssa: läheiset ihmiset muun muassa unohtelivat yhtenään, etten voi käyttää tietokonetta, ja monet reakoivat aluksi lakkooni hyvin hämmentyneesti. Kun selitin syyni, he kuitenkin yleensä ymmärsivät ja miettivät, miten itse tai joku toinen läheinen selviäisi moisesta. Eniten tällaista selviämistä vaativat tilanteet, joissa oletetaan hyvin vahvasti, että jokaisella on pääsy tietokoneelle, ja että he haluavat käyttää sitä. Joitakin arkisia tehtäviä on nykyään jopa vaikeaakin suorittaa muuten kuin tietokoneella.

Itsellä tuli muutama tilanne vastaan, jossa jouduin taipumaan, mutta olin varautunut näihin jo lakon määritelmässäni. Koulutehtävät ja laskujen maksamiset olivat tämän tyyppisiä tehtäviä, joissa olin valmis joustamaan. Laskuja taisin maksaa kerran koko lakon aikana, mutta koulutehtäviä en joutunutkaan tekemään tietokoneella. Lakko sijoittuikin sopivasti juuri syyslukukauden loppuun, jolloin koulutehtäviä ei ollut paljoa enää jäljellä. Äidinkielen kurssilla oli tosin tehtävänä kirjoittaa kurssipäiväkirja, mutta tein sen (tietääkseni ainoana koko ryhmästä) käsin. En ole vieläkään saanut palautetta tehtävästä, sillä palaute oli tarkoitus tulla samaan tiedostoon päiväkirjan kanssa virtuaaliseen palautuslaatikkoon. Opettaja ei ollut ilmeisesti varautunut edes siihen, että joku palauttaisi paperisen version. Kurssi meni kuitenkin läpi, joten eipä syytä huoleen. Koulujuttujen sijasta törmäsin toisenlaiseen tilanteeseen, jossa mietin, joutuisinko joustamaan. Tilanne oli lentolippujen tulostaminen, mutta onnistuin ohittamaan ongelman, sillä kaverini tulosti ne puolestani.

Muiden lakkojen tapaan tässäkin oli hauskaa se, miltä tuntui taas palata normaaliin: on paljon blogikirjoituksia, nettisarjakuvia, hauskoja sivustoja, ynnä muuta, joita en pystynyt seuraamaan lakon aikana. On kuin saisi syödä taas karkkia karkkilakon jälkeen. Ei tietenkään passaa ahmia liikaa, ettei kyllästy saman tien. Eikä sellainen käytös sitä paitsi arvostaisi yhtään tämän kaltaisten lakkojen tarkoitusta. Kuten kaverini selitti puolestani lakon aikana syyn nopeasti eräälle ihmettelijälle: itsekurin harjoittaminen. Se ei tietenkään ole koko syy, mutta yksi iso ja hyvä syy. Järjetön ahmiminen, tai edes siitä haaveilu, vain kertoisi, ettei lakosta ole opittu yhtään mitään.

Päätin tässä aloittaa kuukauden pituisen tietokonelakon. Lakko alkaisi huomenna ja kestää sopivasti jouluun asti. Tästä saattaa tulla hyvinkin yksi vaikeimmista lakoistani, sillä nykyään tietokoneella tapahtuu niin moni asia: kouluasiat, posti, go, sosiaalisuus, ym. Mutta mitä vaikeampi sitä jännempi lakosta tulee. Eikä kuukausi loppujen lopuksi ole niin tuhottoman pitkä aika. Koitin etsiä tietoa internetin syvistä syövereistä, josko joku muukin pitäisi tällaisia taukoja, mutta en löytänyt kuin dieetti- ja aa-kerhojen kotisivuja. No mutta hyvää joulua siis blogini puolesta, seuraava postaus tulevan lakon kokemuksista tulee reilun kuukauden päästä.

Gota voi verrata arkielämään hyvin monella tapaa, ja gon filosofinen puoli onkin kiinnostanut itseäni aina pelin oppimisesta lähtien. Voisin kirjoitella tänne blogiin enemmänkin juuri tällaisia tekstejä, mutta aloitetaan nyt ensin tällaisella pienellä, joka tuli mieleen tänä aamuna pyöräillessä yliopistolle.

Lähdin kotoa polkemaan taas hieman viime tingassa, mutten kuitenkaan liian myöhään. Tarkkailin kelloa ainakin kahteen kertaan matkan aikana, jotta tietäisin, kuinka kiire oikeastaan onkaan. Näin osasin säätää vauhtini suunnilleen oikeaksi, ei liian nopeaksi eikä liian hitaaksi. Tulinkin paikalle juuri sopivasti, juuri ennen kuin tietokantojen perusteet -kurssin harkat alkoivat.

Pelatessa gota on samoin hyvä välillä “katsoa kelloa” eli laskea pisteet. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lasketaan koko laudan tilanne, kumpi on johdolla vai onko peli tasainen. Omat ja vastustajan pisteet lasketaan erikseen ja piste-ero kertoo, onko “kiire” eli pitääkö piste-eroa kiriä paljonkin umpeen vai voiko ottaa hieman rennommin ja pelata varmemman päälle muun muassa puolustelemalla omia heikkouksiaan. Täytyy kuitenkin varoa, ettei lähde löysäilemään johtotilanteessa liikaa. Pyörälläkään ajaessa ei passaa lähteä polkemaan kävelyvauhtia, jos on vain minuutin pari edellä aikataulusta.

Kun ensimmäisen kerran laskee pisteet pelin aikana, se vastaa ensimmäistä kellon katsomista. Ellei ole niin tarkkaa biologista kelloa, että osaa aina kelloa katsomatta sanoa, kuinka paljon kello on, on aika tarkistettava, kun viime tarkistuksesta on jo aikaa. Harva myöskään pitää pelin alusta asti kirjaa siitä, miten pisteet jakautuvat ja kehittyvät. Tästä syystä pisteet on laskettava ensimmäisen kerran, kun peli on jo edennyt tarpeeksi. Tämän jälkeen voidaan suunnitella strategia eli vauhti, jolla poljetaan, kuinka nopeaa täytyy polkea, että juuri sopiva aika kuluisi.

Miksi sitten ei vain pelaisi aina mahdollisimman paljon pisteitä antavia siirtoja, sillähän tavalla ei ainakaan häviäisi mitään. On aivan totta, että jos polkee aina täysillä, ainakin tekee parhaansa ehtiäkseen. Mutta jos matka on pitkä, voi olla mahdotonta pitää maksimi vauhtia yllä koko aikaa. Voimia täytyy jakaa koko matkalle, ettei lopussa tule uupumus. Samoin kaikista ahneimmalla tavalla pelatessa voi lopussa tehdä helpommin virheitä. Jos on johtoasemassa, on vaarallisempaa pelata kuin olisi häviöllä. Jos taas ei ole minnekään kiire, voi polkea kuin paraskin sunnuntaiajelija.

Ihmiset ovat kuitenkin sen verran erilaisia, että pyöräilytyylejäkin löytyy varmasti hyvin monenlaisia. Itse pyöräilen useinkin liian nopeaa, vaikkei olisikaan minnekään kiire. Tykkään pistää vauhtia, ja siksi olenkin perillä usein yltä päältä hiessä. Ei ole varmastikaan siis hirveä yllätys, että olen gossa hyvin saman tyypin pelaaja. Tiedän tasan tarkkaan, kuinka häviöllä tulee pelata. Möhlin usein pelini alussa, mutta voitan lopulta reilusti, sillä osaan ja nimen omaan tykkään pelata juuri sen tyyppistä peliä. Tämän takia lähdenkin usein kouluun myöhään, mutta gossa ei ole tietenkään järkeä antaa vastustajalle ensin pisteitä tahallaan. On kuitenkin erittäin hyvä löytää keino hyödyntää tätä kyseistä vahvuuttani. Kun opin hallitsemaan tämän puolen myös silloin, kun peli on tasan tai olen voitolla, vahvistun varmasti paljon.

Tässä toin gohon lisämaustetta arkielämän esimerkeillä, mutta gota on kiva verrata myös toiseen suuntaan. Elämästä voi oppia yllättävän paljon tuomalla arkeen tiettyjä puolia gosta. Tai vaikka oppiminen ei olisikaan päätä huimaavaa, niin ainakin pääsee filosofoimaan, josta ainakin henkilökohtaisesti pidän paljon.

Eipä ole pitkään aikaan tullut turnausraportteja tänne laitettua, niin ajattelinpa nyt sitten pistää. Juuri päättyi siis Oulun Syksy -turnaus, jossa tulin kolmanneksi, saaden näin vähän taskurahaa palkinnoksi. Taisi olla ensimmäinen henkilökohtainen rahapalkinto. Aiemmin olen siis ollut mukana voittamassa joukkue suomenmestaruutta.

Turnaus pidettiin poikkeuksellisesti yliopistolla, sillä auton puuttuessa emme saaneet tavaroita lyseolle, jossa turnaukset on yleensä pidetty. Eipähän tarvinut lähteä kauas etsimään ruokaa lauantaina, sillä juuri turnauspaikan alapuolella oli avoinna yliopiston aularavintola. Tämän päivän eli sunnuntain ruokailu hoitui lähikiinalaisessa, josta tilasimme kolmen hengen paketin neljälle, joka riitti mainiosti. Saunapaikkaakaan emme saaneet muualta, joten päätimme viettää lauantai-iltaa saunoen minun luonani.

Itse pelit menivät melko odotetusti. Voitin kolme peliä viidestä, häviten ei niin yllättäen Ilkalle ja Villelle. Jälkimmäinen saikin vihdoin 4 dan korotuksen, joten onnea sen johdosta! Jäi hieman kaivelemaan juuri Villeä vastaan pelattu peli, sillä menin möhlimään melko tasaisen pelin ihan viime metreillä “uhraten” yhden ryhmistäni. Voitot tulivat luokitukseltaan heikommista, mutta silti hyvistä vastustajista, Janne 2 danista, Mika 1 kyusta ja Henri 2 kyusta. Kummatkin kyu-pelaajat saisivat saada korotusta! Kumpikaan ei kuitenkaan saanut tarpeeksi korotusmeriittejä, joten ei auta kuin jäädä odottelemaan heidän seuraavia turnauksiaan.

Olen melko tyytyväinen kaikkiin peleihini, myös hävittyihin, sillä pelasin mielestäni viisi hyvää peliä. Edellisessä turnauksessa eli SM1-karsinnoissa sain myös 3/5 tuloksen, mutta siellä pelasin ensimmäisen hyvän pelin vasta viimeisellä kierroksella.Jos olisin pelannut yhtä hyvin muutkin neljä peliä, olisin hyvinkin saattanut saada jatkopaikan SM2-karsintoihin. Noh, häviöistä oppii! Juuri päättyneestä turnauksestakin jäi toki muutakin käteen kuin palkintorahat: mielestäni vahvistuin hiukan ja sain hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen.

Jos laskelmani pitävät paikkaansa, sain paikan Oulun Mestaruus -turnaukseen jo Oulun Kesä -turnauksesta. Täten se on luultavasti seuraava turnaukseni, sillä Kani6-turnausta ei ilmeisesti olekaan tulossa marraskuussa. Jos harjoittelisin oikein kovasti, minulla saattaisi olla mahdollisuus voittaa Oulun Mestaruus. En kuitenkaan odota liikoja, sillä vastustajat ovat myös vahvoja.

Elämä ennen tätä suurta ja kehittynyttä teknologiaa ei ole kovin kaukana menneisyydessä. Internet ei ole kovinkaan vanha keksintö, multa silti siellä on jo paljon elämää, välillä tuntuu että paljon enemmän kuin täällä niin sanotussa oikeassa maailmassa. Internet on monelle länsimaiselle ihmiselle nykyään jo niin arkipäivää, ettei sitä sen kummemmin edes ajattele.

Internet on mahdollistanut ajatusten vaihdon maailman toiselta puolelta reaaliaikaisesti ja kaupankäynnin sekunneissa. Sen avulla pääsee tallustelemaan maailman eri kolkkiin virtuaalisesti ja kuulee viimeisimpien minuuttien uutiset joka puolelta maailmaa. Oikeastaan siellä voi tehdä melkeinpä kaiken mitä sen ulkopuolellakin, mutta virtuaalisesti. Kuka olisi vielä sata vuotta sitten uskonut tällaisen olevan mahdollista? Maapallo on pienentynyt rutkasti ja moni asia on tullut paljon nopeammaksi.

Kuulostaa siltä, kuin joku olisi keksinyt kokonaan uuden ulottuvuuden, jolla voi tehdä asioita salamannopeasti ajasta ja paikasta riippumatta. Toisaalta asia onkin näin, mutta toisaalta taas ei. Internet ei ole sen enempää toinen ulottuvuus kuin esimerkiksi oma kotikaan. Moni vetää suuren rajan verkon ja muun maailman välille. Verkossa voit olla monta persoonaa vaikkapa yhtäkin aikaa, ja voit viettää siellä aikaa ihan eri tavalla kuin muualla. Sen moninaiset ominaisuudet eivät kuitenkaan tee siitä jotain hurjaa toista paikkaa, joka ei riippuisi tästä todellisuudesta. Olethan kotonakin varmasti erilainen kuin esimerkiksi kavereittesi kanssa. Käsite IRL (In Real Life) alkaa kuulostaa mielestäni hyvin oudolta.

Kun lapsi viettää aikaa kavereidensa kanssa netissä, istuen koko pitkän illan koneella, ulkopuolisen silmin hän heittää vain aikaa hukkaan, puuhaten vain jotain turhaa. Muiden silmin hänen pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja olla enemmän sosiaalinen: mennä ulos leikkimään ja pelaamaan, tapaamaan uusia ihmisiä ja asioita. Tätä hän kuitenkin tekee jo verkon välityksellä (vaikka voi siellä tehdä paljon turhaakin). Ulos meneminen ja myös tähän “muuhun maailmaan” tutustuminen on tietenkin myös tärkeää. On kuitenkin selvää, että minkä tahansa liiallinen tekeminen on pahasta. Kukaan vanhempi ei varmasti haluaisi tämän saman lapsen viettävän kaiken aikansa ulkona. He olisivat liian huolissaan siitä, missä lapsi on ja mitä hän tekee.

Tämän ajan ihmiset saisivat olla erittäin tyytyväisiä tästä mahdollisuudesta, mikä meille on suotu. Samalla tavalla kuin laivojen tai junien keksiminen aikoinaan oli sen ajan ihmisille maailmaa mullistava keksintö. Nyt on kuitenkin hyvin vaikeaa miettiä, mitä tulevaisuudessa olisi tulossa? Voiko internettiä nopeammaksi tai paremmaksi asiat enää tulla? Voihan olla että ihminen keksii vielä teleportin tai mahdollisuuden liikkua avaruudessa huimilla nopeuksilla. Siihen asti nautitaan kuitenkin tästä hienosta keksinnöstä, minkä avulla tämänkin tekstin pääsitte lukemaan, missä ikinä sitten olettekaan.

Kaikella voi sanoa olevan kaksi puolta, ei toista ilman toista. Näin myös tunteilla. Jos ei olisi vihaa, ei olisi myöskään rakkautta, ja toisin päin. Mutta miten tämä näkyy sitten käytännössä?

Viha on mielenkiintoinen tunne. Ihmiset ovat harvoin hyvillään siitä, että itse tai jokin muu on vihainen. Onhan kuitenkin tapauksia, joissa vihalla pääsee helpommin eteenpäin, kuten kipeän eron jälkeen. On helpompi vihata toista kuin jäädä suremaan ja kylpemään apatiassa ja masennuksessa. Viha puhdistaa mieltä nopeasti.

Viha on myös melko läheinen tunne, vähän niin kuin rakkauskin. Jos toisesta ei välitä ollenkaan, ei vihakaan voi olla kovin syvää ja yksityiskohtaista. Vihataksesi jotain täytyy ihmisellä olla läheisiä kytköksiä vihan kohteeseen. Tokihan ruuhkaliikenteessä törttöilevä tumpelo pistää veren kiehumaan, mutta se on vain hetken hurahdus ja menee pois nopeasti. Mutta jos yleensä vihaat ruuhkaliikennettä, täytyy sinulla olla siitä joitain omakohtaisia kokemuksia. Tai jos vain kuuleman perusteella vihaat kaikkea, olet hyvin kieroutunut!

Jos kytköstä vihattuun ei ole, ei vihakaan ole kummoinen. Se voi jopa olla pelkkää väliinpitämättömyyttä, “ihan sama, ei kiinnosta”. Joten onko väliinpitämättömyys sitten vihaa ilman kohdetta? Ei ehkä aina sentään. Mutta jos joku vihaa sinua oikein paljon, voit olla melko varma, että hän myös välittää sinusta jonkin verran. Vähintään ihmisenä. Ihmiset, jotka välittävät toisista paljon ja odottavat niiltä ehkä liikaa, saattavat pettyä ja alkaa vihaamaan. Tällöinkin takana on kuitenkin lähtöpiste, jossa ihmiset olivat rakastettavia. Yleensäkin ihmiset, joilla on vahvoja tunteita, elävät tavallaan värikkäämpää elämää.

Kaipaako samoin rakkaus rinnalleen vihan? Jos rakastaa toista, se tarkoittaa monesti myös sitä että aika ajoin tulee pintaan myös negatiivisia tunteita. Ne ovat siis ihan normaaleita, sillä jos toisesta ei välitä, on oikeastaan ihan sama, kuinka toinen käyttäytyy, eikä vihaa pääse syntymään. Riita monesti syventää suhdetta toiseen ihmiseen. Se on tavallaan yksi keino sanoa toiselle välittävänsä, vaikka sitä itse tilanteessa ei tajuakaan. Mitä syvemmin toisen kanssa voi riidellä, sitä syvemmin toista myös rakastaa. Jos rakkaus olisi kokoajan niin sanotusti ruusuilla tanssimista, se olisi melko tylsää ja yksitoikkoista, ja saattaisi kuihtua kasaan. On hyvä saada välillä vastapainoksi vihaa, jotta rakkaus korostuu.

Nämä viha-rakkaus parit eivät ole vain parisuhteita varten vaan ihan kaikkia ihmissuhteita. Myös vanhempien ja ystävien kanssa riidellään, eikä se ole yhtään huono asia. Eräs ystäväni sanoi minulle joskus, että “riidellään, ku me ei koskaan riidellä.” Ehkä ihminen kaipaa ihmissuhteeseen rakkauden lisäksi myös sitä vihaa, ainakin jos sen oikein oivaltaa.

Viha on yksi tunne muiden joukossa, ja se kuuluu elämään, joten nauti siitä! En tainnut itse osata tätä pienenä, sillä ala-asteen opettajani sanoi erikseen minulle, että negatiivisetkin asiat kuuluvat elämään. Tämä jäi hyvin mieleeni, ja hän oli aivan oikeassa. Negatiivisia tunteita ja muitakin asioita kuuluu rakastaa yhtä suurella rakkaudella kuin positiivisiakin!

Heipä taas pitkästä aikaa! En ole pitkään aikaan kirjoittanut motivaation puutteen vuoksi, mutta nyt sain taas uutta puhtia kirjoitukseen. Kun miettii kauan asioita, joskus ne loksahtavat paikoilleen kuin itsestään. Sain juuri inspiraatiota kirjoittaa lisää, kun eräs asia loksahti itselläni kohdalleen. Asian ymmärtäminen oli mukava tunne, kuin satojen kilojen taakka olisi otettu pois harteilta. Käytän jatkossa kyseisestä asiasta sanaa oivallus, sillä jotenkin se sopii hyvin kuvaamaan, miltä se tuntuu.

Oivallus voi tulla mistä tahansa asiasta. Asia voi olla jopa sellainen, josta ei voida koskaan saadakaan varmaa tietoa. Oivaltaessa kuitenkin asia tuntuu hyvinkin varmalta, joten ehkä joissakin määrin oivallukset ovat myös uskomuksia. Asia voi olla suuri, kuin esimerkiksi elämän tarkoitus tai ihan jokin pieni ja arkinenkin kuten tärkeät päätökset.

Munkit meditoivat usein jonkin kysymyksen parissa ja pyrkivät oivaltamaan asian. Tässä tapauksessa oivallus ei ehkä ole juuri samanlainen, mistä itse puhun, mutta uskoisin sen kuitenkin olevan melko samanlainen. Kummassakaan itse päämäärä ei ole sen tärkeämpi kuin matkakaan. On hyvin tärkeää, ettei päämäärää tule odottaa jonakin parempana ja mahtavampana olotilana, jonka saavuttaessa elämä olisi jotenkin parempaa. Oivalluksen jälkeen monet asiat voivat kyllä tuntua helpommilta, ja varmasti ovatkin sitä, mutta se aika, joka käytettiin niitä selvittäessä, on ihan yhtä arvokasta ja tärkeää.

Kun oivallus tulee, sellaisen kyllä tunnistaa. Itse en tosin ole kovin montaa suurta kokenut, ja muistankin tilanteet hyvin. Yleensä suuret ovat liittyneet juuri elämänkatsomuksellisiin juttuihin, mutta pieniä onkin sitten tullut vaikka millä mitalla, eikä niitä voi kaikkia muistaa. Jos ei vielä saa kiinni, minkälaisesta asiasta tässä tekstissä puhutaan, niin kuvittellaanpas seuraavanlainen tilanne: olet koulussa vaikkapa matematiikan tunnilla ja opittava asia ei oikein tahdo mennä jakeluun. Sitten joko itse tai kaverisi avustuksella perehdyt hieman tarkemmin asiaan, jolloin kaikki palaset loksahtavatkin paikalleen ja ymmärrät kaiken, vaikket sitä voisikaan ehkä toiselle vielä selittää. Oivalluksen jälkeen tuntuu ehkä tyhmältä, kuinka et ymmärtänytkään moista asiaa heti.

Tällainen tunne suuremmistakin asioista monesti jää, ehkä jopa pitkäksikin aikaa. Kaikki onkin yhtäkkiä päivän selvää, mutta asiaa ei osaa selittää järkevästi, niin että toinenkin sen ymmärtäisi. Ehkä jotkin asiat täytyykin kaikkien miettiä ja oivaltaa ihan itse. Tällöin on erittäin selvää, että asiat saattavat olla myös erittäin henkilökohtaisia, eivätkä muut voisivatkaan niitä ymmärtää, tai niitä ei muille kannattaisikaan selittää. Jotkut ovat taas sellaisia, joihin kannattaa perehtyä vielä enemmän, jotta voisi jakaa saman ymmäryksen myös muille. Buddhalaisen ihanteellinen päämäärä onkin valaistuminen, joka on kuin tila, jossa on oivaltanut aivan kaiken.

Olen ajatellut jatkaa lakkojeni perinnettä taas seuraavalla, joka liittyy ruokaan. Viimeisimmistä samanmoisista tähän liittyen olen tainnut mainita ainakin alkoholista pidättäytymisen vuodeksi. Myöskin parin kuukauden lihalakko tuli pidettyä viime vuonna. Muitakin on ollut matkan varrella, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain enemmän.

Ryhdyin miettimään ruokaa ja sen tarkoitusta. Päälimmäinen tarkoitus ei ainakaan omalla kohdallani ole makuelämys, nautinto, mässäily, vaikka sekin joskus mukavaa. Onhan ruoka sentään todella hyvää. Ruuan merkitys ihmiselle on elintärkeä, ilman sitä emme pysyisi hengissä. Tarkoitus on siis pitää meidät elossa ja terveinä. Monipuolisuus ruuassa on hyvä, ei vain siksi, että olisi tylsää syödä kokoajan samaa ruokaa, vaan siksi, että saamme kaikkia tärkeitä kehomme rakennusaineita. Nautinto on siis hyvinkin toissijainen juttu.

Ensiksi ajattelin aloittaa taa vain tietyn teeman lakon ruokaan liittyen. Mutta sehän olisi aivan liian tylsää. Pistetään samalla kaikki kerralla, tuleepahan uudenlaista haastetta peliin. Eli kysymys on ihan kaikenlaisista herkuista ja ruokanautinnoista pidättäytyminen. Ajallisesti en halunnut viedä juttua pitemmälle tällä kertaa, otin rajaksi tavallisen pari kuukautta. Sitä vähempää ei olisi järkevää pitää, mutta pitemmästä en vielä ole varma. Saa nähdä miltä alkaa tuntumaan. Mutta vähintään siis se kaksi kuukautta.

Olen miettinyt tätä lakkoa jo jonkin aikaa, enkä aloittanut sitä heti kun sain siitä ajatuksen. Ajattelin kypsytellä ajatusta jonkin aikaa ja aloittaa sen vasta seuraavan kuun vaihteessa. Samalla saan seurata myös ensimmäistä kertaa omia ajatuksia, miltä lakkoa edeltävät herkut vaikuttavat.

Kuulostaa ehkä siltä, että olisin alkamassa johonkin, joka tuntuu itselleni hyvin vaikealta. En oikeastaan usko itse herkuista pysymisen olevan lainkaan vaikeaa, lähinnä kiinnostaa tilanteet joita kyseisestä lakosta syntyy. Useimmat lakoistani vaikuttavat eniten juuri sosiaalisesti, mikä tekee niistä erittäin mielenkiintoisia. Juuri tästä syystä en ole oikein sujut sanan “lakko” käyttämisestä tässä yhteydessä. Enemmänkin pidän näitä eräänlaisena harjoituksena. Mutta kun kertoo muille asiasta, on jotenkin helpompi käyttää vain sanaa lakko. Moni kun on jo ennestään tuttu kaikenmoisista karkkilakoista ynnä muista.

Näistä perinteisistä karkkilakoista sun muista tämä eroaa siinä, etten esimerkiksi koskaan ole pitänyt niitä saadakseni niistä jonkinlaista etua. Tiedän monia, jotka tekevät moista esimerkiksi rahasta. Vanhemmat tai kaverit maksavat tai sitten vain syynä ovat vain säästösyyt. Muitakin toki löytyy, syitähän riittää. Oma syyni moiseen on siis nautinnosta pidättäytyminen.

Tärkeintä on se, millä mielin syö: jos ajattelee tai edes epäröi, että kyseessä on herkku, niin silloin se on jätettävä pois. Tykkään itse esimerkiksi todella paljon HK:n sinisestä, kun taas joillekin kyseinen makkara ei maistu. Tulevan lakkoni aikana en siis voi syödä sitäkään, ainakaan herkku mielessä. Samoin jätän pois tietenkin kaikki roskaruuat, pullat, keksit, karkit jne. Juomista kaikki virvoke ja muut kuten alkoholi, limukat ja mehut. Eipä taida jäädä paljon muuta juotavaa kuin vesi, maito ja piimä. Miten sitten määritellään, milloin joku on herkkumielessä syömistä ja milloin ei? Ihan itse lakon pitäjä sen tietenkin määrittää, ei kukaan muu. Kaikenlainen huijaaminen olisi vain pöljää, koska lakko on lähtöisin itsestä.

Maalis-huhtikuu olkoot siis herkuton. Jos ajatukset lakon aikana tai jälkeen päin kiinnostaa, niin pistäkääs kommenttia!

Heipä hei pitkästä aikaa! Luin tässä taas erään kirjan, jonka olen lukenut viimeksi kuutisen vuotta sitten. Kyseessä on buddhalaisuudesta kertova perusteos: Chris Pauling, Mitä buddhalaisuus on. Vaikka olin lukenut kirjan, olin unohtanut jo monia asioita sen sisällöstä. Sama teksti herätti taas paljon uusia ajatuksia ja vahvisti vanhoja. Erittäin hyvä kirja, lukekaa!

Pyöräillessäni tänään kouluun aloin miettimään yhtä kirjassa esitetyistä ajatuksista. Kirja on suunnattu lähinnä länsimaalaisille buddhalaisuudesta kiinnostuneille. Länsimaissa ihmiset ovat kasvaneet muun muassa siihen ajatukseen, että on olemassa hyvää ja pahaa. Buddhalaisuudessa käsitys on hieman erilainen ja kuvaisinkin sitä vertaamalla sitä pyörällä ajamiseen.

Kuvittele, että pyöräilymatka on elämä ja sinä olet pyörä. Pyörän vaihteisto taas on se, miten teet asioita ja mikä on motiivisi. Kun ajat nopeasti tasaisella tiellä, ei ole järkevää käyttää pientä vaihdetta. Ja kun menet hitaasti, ei ole järkevää ajaa isoin vaihde päällä. Jos ajatellaan, että iso vaihde on niin sanotusti se “paha” ja pieni vaihde on “hyvä”, niin ei voida sanoa onko jokin teko aina paha tai hyvä. Asioita voi tehdä vain järkevästi tai ei järkevästi; joissakin tilanteissa iso vaihde on parempi kuin pieni, ja toisin päin. Ei esimerkiksi ole järkevää ryöstää kauppaa, ellei sitten ole menossa katastrofi ja lähikauppa on inut paikka, jossa on ruokaa ja sään suojaa.

Mäet tässä vertauksessa eivät ole suinkaan niin päin, että alamäki on helppoa elämää ja silloin saa sitten tehdä paljon kaikkea epäjärkevää. Ei, vaan se, kuinka korkealla ajat, kertoo sen kuinka lähellä olet tavoitettasi, esimerkiksi valaistumista. Ajattele sitä vaikka maastopyöräilynä, ja päämääräsi on vuoren huippu. Kun tulee alamäki ja laitat ison vaihteen päälle, huristat yhä nopeammin yhä kauemmas huipusta. Täytyy ajaa pienellä vaihteella, jotta jaksaisit ylös. Jos vaihde lipsahtaa isommalle, saatat tippua hieman alaspäin. Mutta jos pyörän suunta on oikea, et tarvitse muuta kuin muutaman polkaisun pienellä vaihteella ja olet taas menossa kohti huippua.

Vuoren rinteillä on välietappeja, joille pysähtyä. Alhaalla niitä on enemmän ja jos kierrät vain vuorta ympäri, voit pysähtyä monelle etapille. Mutta silloin matkasi (eli elämäsi) ei pääty ikinä, vaan pyörit ympäri loputtomassa pyörän rasituksessa. Vasta suuntaamalla pyörän ylöspäin kohti huippua, pääset eroon tästä kierteestä ja voit levähtää päämäärässäsi. Jotkut lukijat varmaan huomasivatkin tarkoittavani reinkarnaatiota

Kirjassa painotettiin teon motiivia. Jos teet jotain toisen vuoksi, teon “hyvyys” riippuu ihan siitä, mikä on motiivi. Oikea teko väärin tehtynä ei ole oikein. Eli vaikka jaksaisitkin polkea isolla vaihteella vuoren rinnettä ylöspäin, et saavuttaisi huippua ikinä. Sen verran viekas on tämä vuori.

Sain vihdoinkin luettua 761 sivua paksun ongelmakirjan, jonka hankin Kiinasta. Kirjassa oli tesujiongelmia helpoista melko kinkkisiin. Aloitin kirjan lähinnä vessalukemisena viime vuoden syksyllä, joten lukemisvauhdiksi tuli n. 2 sivua päivässä. Huomattavaa on myös, että olin kirjan aloittaessa 1 kyu, kun taas nyt olen jo 3 dan! Se ei tietenkään ollut täysin kirjan ansiota, mutta on se varmasti auttanut jonkin verran. Lukeminen kannattaa!